Sivukartta Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä Tulosta sivuTulosta sivu

"Parhaimmillaan yhdessäoloa, pahimmillaan yksinäisyyttä "

- Joulu merkitsee kehitysvammaisille henkilöille samoja asioita kuin muillekin: lämpöä, valoa, makuja ja tuoksuja, Kehitysvammaisten Tukiliiton toiminnanjohtaja Susanna Lohiniemi sanoo.

- Parhaimmillaan joulu on yhdessäoloa rakkaiden ihmisten kanssa, pahimmillaan puutetta ja yksinäisyyttä. Koko joulun tapahtumien ja tunnelmien kirjo koskettaa kehitysvammaisia ihmisiä ihan kuten muitakin. Joulu on suvaitsevaisuuden aikaa.

- Järjestämme vähävaraisille kehitysvammaisille henkilöille joululeirin. Lähetämme joulutervehdyksiä kehitysvammaisten taiteilijoiden joulukorteilla ja keräämme yhdistyksille varoja kynttilämyynnillä.

Ikkuna jäsenistön ja
yhteiskunnan välillä

Kehitysvammaisten Tukiliitto kansalaisjärjestö, joka puolustaa kehitysvammaisten henkilöiden ja heidän perheittensä oikeuksia yhteiskunnassa.

Liitto järjestää monenlaista vertais- ja vapaaehtoistoimintaa, tekee lainsäädäntöaloitteita, järjestää koulutusta
kehitysvammaisille henkilöille ja heidän omaisilleen. Lisäksi se kouluttaa ammattihenkilöstöä ja viranomaisia. Vaikeimmin vammaisille henkilöille kehitetään ja vuokrataan toimintavälineitä ja opastetaan niiden käytössä.

- Liitto toimii ikkunana jäsenistönsä ja yhteiskunnan välillä, toiminnanjohtaja Susanna Lohiniemi kiteyttää.

Scription koulutuslahjalle
alettiin heti miettiä käyttöä

Scriptio otti joulun alla yhteyttä Kehityvammaisten Tukiliittoon ja tarjosi lahjaksi talkoopäivää. Ideana on, että kouluttajat lähtevät joukolla kehittämään liiton verkkoviestintää.

- Olimme valtavan ilahtuneita ja ryhdyimme heti miettimään, miten lahja parhaiten saataisiin jäsenistömme hyödyksi, Susanna Lohiniemi kertoo. Scription koulutukset olivat viestintäväelle entuudestaan tuttuja.

- Kotisivut pitäisi uudistaa ja jäsenistöä kouluttaa viestimään verkossa. Odotamme hienoa ja opettavaista koulutuspäivää, jolla on iso vaikutus taitoihimme.

19.12.2008

- Joulu on suvaitsevaisuuden aikaa, toiminnanjohtaja Susanna Lohiniemi sanoo.

© 2005-2012 Scriptio Oy - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy