Sivukartta Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä Tulosta sivuTulosta sivu

Yhdessä tekeminen säilyttää verkkopalvelun hengen

Kirkon työntekijöille ja muille toimijoille suunnattu verkkopalvelu Sakasti on oivallinen esimerkki siitä, kuinka suuren organisaation toiminnot kytkeytyvät yhteen ja kehittyvät yhä vuorovaikutteisemmiksi.

Kirkkohallituksen verkkoviestintäpäällikkö Sami Kallioinen on luotsannut läpi monta verkkopalveluprojektia. Nyt pohdinnassa on muun muassa se, millä tavalla vuoden vanha Sakasti nivoutuu luontevasti kaikkien kirkon työntekijöiden työhön. 

- Verkkoviestintä on erittäin vahvasti mukana strategiassa ja viestintäohjelmassa ja se näkyy myös toiminnassa. Nyt olemme panostaneet hankkeeseen Hengellinen elämä verkossa. Se luo verkosta luonnollista toimintaympäristöä kirkon työntekijöille, Kallioinen kertoo.

Koulutuksesta suuntaviivoja ja varmuutta

Sakastia ylläpidetään hajautetusti, mikä edellyttää suunnitelmallisuutta. Jokaisella osiolla on oma vastuuhenkilönsä – suomenkielisellä sivustolla heitä on yli 40. Vastuuhenkilöt ovat osallistuneet kolmiosaiseen koulutukseen.

- Ensin kävimme läpi sen, mitä olemme tekemässä. Seuraavassa vaiheessa käsittelimme rakennetta ja lopuksi kirjoittamista eli miten asiat verkkoon viedään, Kallioinen kertoo.

Hän painottaa tiivistä yhteistyötä, jota verkkoviestintäyksikkö on tehnyt. Sakastin kouluttamisesta ja materiaaleista ovat vastanneet verkkotoimittaja Suvi Kava ja verkkoviestintäsuunnittelija Mirjami Hynninen.

Verkkopalvelun ylläpitoa tukevat kirkkohallituksen omat verkkokirjoittamisen ohjeet. Pieni vihkonen, 14-sivuinen Taskuopas, kertaa ytimekkäästi keskeisimmät seikat, jotka ylläpitäjän täytyy muistaa.

Tahto oppia kantaa pitkälle

Kallioinen näkee, että verkkopalvelun laatu on parantunut. Siihen on vaikuttanut muun muassa se, että verkkoviestintäyksikkö on tarkastanut tekstejä ja käynyt lopputuloksen läpi yhdessä ylläpitäjien kanssa.

- Tekstin yksinkertaistaminen on iso haaste, mutta halu kirjoittaa verkkoon ja halu oppia on suuri. 

Kirkkohallituksessa kannustetaan kiinnittämään huomiota laatuun jatkuvasti:

- Meillä on ”Paras osio” -kilpailu, joka motivoi ylläpitäjiä.

Toiminta näkyy verkkokeskusteluissa

Toiminta verkossa on huomattavan monipuolista sekä omissa että muiden ylläpitämissä palveluissa. 

- Olemme lisänneet mahdollisuuksia jakaa tietoa sosiaalisen median kautta. Tuomme sivustolle myös näkymiä Facebook-ryhmistä.

Verkkokeskustelu on vilkasta muun muassa Suomi24-sivuston Kirkko kuulolla -palstalla: Vuodessa viestejä on tullut runsaat 100 000 ja hiljaisimpina päivinä niitä kertyy noin 200. Palstan ylläpitäminen on kehittänyt verkkokeskustelutaitoja. 

- Keskustelu on lähtökohtaisesti positiivista, mutta toisinaan myös aggressiivista. Tällöin on täytynyt miettiä, miten keskustella. Siinä on ollut iso oppimisen paikka, Kallioinen toteaa.

- Olemme opettaneet verkkokeskustelijoita myös lukemaan rivien välistä ja keskustelemaan eteenpäin katsovasti.

Valmius vastata kriisitilanteiden tarpeisiin

Koulutusten ja työssä harjaantumisen ansiosta kirkon piirissä on useita satoja kokeneita kouluttajia ja verkkokeskustelijoita. Heidän merkityksensä nousee arvoon arvaamattomaan erilaisissa kriisitilanteissa.

 - He ovat motivoituneita ja osaavia ihmisiä, joilla on valmius toimia nopeasti, kohdata ihmisiä ja antaa tukea myös verkossa. Apuna on myös kehittämämme systemaattinen verkossa tehtävän kriisityön malli, Kallioinen kertoo.

Tarvitaan rohkeutta kokeilla ja oppia

Tulevaisuuden näkymissä ovat pyrkimys parantaa verkkokirjoitustaitoa ja käyttää verkkopalvelua kokonaisuutena. Tällöin sivun tekijä varmistaa, että se muodostaa sellaisen viestin, jonka haluaa lukijoille tuottaa.

- Pitäisi oppia kirjoittamaan erilaisissa tilanteissa ja kehittää reagointinopeutta. Chatissa jo kymmenet sekunnit ratkaisevat, Kallioinen huomauttaa.

Hänen mukaansa on tärkeää oppia ottamaan haltuun erilaisia ympäristöjä ja niiden vaatimuksia. Työvälineet edellyttävät erilaisia kirjoittamisen tyylejä ja tapoja.

- Se vaatii sosiaalista älykkyyttä ja sosiaalisia taitoja. Ihmisiä pitää myös rohkaista. Meidän pitää olla rohkeita ja valmiita epäonnistumaan, jotta voimme oppia ja onnistua.

 
 

31.10.2011
Outi Toijanniemi

Verkko tarjoaa toimintamaailman, jossa yhteisöä rakentavaa viestintää voidaan tämän kokoisessa organisaatiossa toteuttaa, kertoo Sami Kallioinen.

Kirkkohallitus

Kirkkohallituksen verkkopalveluja ovat evl.fi, kansalaispalvelu ja sakasti.evl.fi.

Sakasti on suunnattu kirkon palvelijoille. Sivut sisältävät mm. uutisia, oppaita, tietoa toiminnasta ja päätöksenteosta sekä uudistuvasta kirkosta.

Kirkko verkossa:
Hengellinen elämä verkossa -projekti on mukana sosiaalisessa mediassa:

  • City.fi-sivustolla on osio ja keskustelualue.
  • IRC-Galleriassa on Sunnuntaichat.
  • Suomi24-palstalla on Kirkko kuulolla -palsta.
  • Helistin.fi-sivustolla on blogi ja keskustelupalsta.
  • Facebookissa on yksittäisiä kampanjoita.
Lisäksi kirkkohallitus ylläpitää Lastenkirkko-palvelua yhdessä seurakuntien ja järjestöjen kanssa. Vanhemmille nuorille on suunnattu Fleim-palvelu.
© 2005-2012 Scriptio Oy - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy