Sivukartta Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä Tulosta sivuTulosta sivu

Marttaliiton verkkopalvelut uudistuvat lukijoiden ehdoilla

Kansalaisjärjestö Martat tunnetaan kotitalousneuvonnastaan ja toiminnastaan perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Verkkoviestinnällä on järjestön toiminnassa ja kehitystyössä yhä tärkeämpi osuus. Viime vuonna lähes 850 000 kävijää etsi verkkosivuilta Marttojen tarjoamaa tietoa ja palveluja.

- Verkon viestinnällä ja palveluilla on erittäin suuri rooli toiminnassamme. Kävijämäärät lisääntyvät varsinkin julkisilla sivuilla voimakkaasti. Myös suuri osa neuvontatyöstämme on nykyisin esillä verkossa, Marttaliiton toiminnanjohtaja Merja Merasto kertoo.

Marttaliitossa on käynnissä kehittämishanke, joka uudistaa kokonaisvaltaisesti järjestön sisäisiä ja julkisia verkkosivustoja. Marttaliitto täyttää 110 vuotta vuoden 2009 alussa ja samaan aikaan pitäisi olla valmiina neljä nykypäivän vaatimukset täyttävää verkkosivustoa: julkinen sivusto martat.fi, jäsensivusto, luottamushenkilöille suunnattu sivusto ja työntekijöiden intra.

- Käytännön tavoitteina on, että palvelumme ja tiedonvälityksemme kanavoituvat verkon kautta nopeasti ja selkeästi. Haluamme lisätä vuorovaikutteisuutta ja palautteen mahdollisuutta. Lisäksi haluamme jatkossa seurata tarkemmin kävijämääriä ja kehittää jatkuvasti ja pitkäjänteisesti verkkopalvelua eteenpäin, Merasto painottaa.

Yhteistyökumppani tukee ja varmistaa laadun

Verkon uudistus on aloitettu Marttojen sisäisistä ja kirjautumista vaativista sivustoista. Kirjoittajakoulu Scriptio on ollut vahvasti uudistuksessa tukena. Kuluvan vuoden aikana Scriptio on analysoinut nykyisten verkkosivustojen tilaa, ohjannut sivustojen rakennesuunnittelua ja kouluttanut verkkokirjoittajia.

- Tällainen kokonaispalvelu ja onnistunut kumppanin valinta tukee projektisuunnitelmaa ja varmistaa laadun tasaisuuden. Samalla myös mukana olevat konsultit ja kouluttajat oppivat tuntemaan yksilöllisesti talon toimintaa ja tarpeita, Merja Merasto huomauttaa.

- Verkkoprojektin aikataulu on ollut tiukka, mutta koulutuksiin osallistuneet ovat sitoutuneet vahvasti työhön. Koulutuksen antia ja materiaalia voi suoraan siirtää käytännön kehitystyöhön ja verkkosivuille.

Jyrki Tuominen

23.11.2007

Martat verkossa 2009

- lue miten uudistus on edennyt!

Marttojen toiminnanjohtaja Merja Merasto haluaa satsata verkkoviestintään.

Martat

Martat on kansalaisjärjestö, joka edistää kotien ja perheiden hyvinvointia sekä kotitalouden arvostusta.

Jäseniä liitossa: noin 44 000

Henkilöstöä liitossa: noin 40

Martat verkossa: www.martat.fi

Toteutetut analyysit: Saittimittari, Lukupuntari

Toteutetut koulutukset: Verkkosivut vuosihuoltoon, Ryhtiä rakenteisiin, Verkkokirjoittajien viikkotunnit

Koulutuksiin osallistujat: Marttojen sisäisten tai ulkoisten verkkopalvelujen sisällöntuottajat

© 2005-2012 Scriptio Oy - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy