Sivukartta Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä Tulosta sivuTulosta sivu

Tunnin verran täyttä asiaa meilistä

Lähemmäs sata nordealaista kokoontui kuulemaan,olisiko tutusta työkalusta, meilistä, tarjolla jotakin uutta.

Edessä on Scription tehotunti Meili meitä pyörittää.

Kouluttaja Anja Alasilta lupasi heti alkuun, että koulutuksen jälkeen asia on päivänvastoin: luvassa olisi oppeja, joiden avulla me alemme pikemminkin pyörittää meiliä.

Oppi selvästikään ole pahasta. Tehotunnin alussa moni myöntää hallitsemattoman meilitulvan lisäävän stressiä.

Huumorilla höystettyä
ydinasiaa meilistä

- Olen itse pyrkiinyt karsimaan turhia meilejä työssäni. Sain koulutuksessa tukea omalle ajatukselleni, että osa meililiikenteestä on täysin turhaa, Training and Development yksikössä työskentelevä Terhi Käppi kertoi koulutuksen jälkeen.

Käppi tuli hakemaan muitakin vinkkejä meilin tehokkaampaan käyttöön. Hän piti koulutuksen antia hyödyllisenä.

- Kouluttaja osasi ottaa yleisönsä ja nauraakin sai.

Meilaamisen teesit
herättivät keskustelua

Anja Alasilta tiivisti meiliin liittyvät opit 12 teesin muodossa. Teesi on väittämä, joka alistetaan keskuteltavaksi ja vaikka kumottavaksi. Kaikkea ei nieltykään mukisematta.

- Koulutus antoi hyvän tilaisuuden pysähtyä ja miettiä meilaamista yhdessä, vaikka kaikkia vinkkejä ei heti otettaisikaan omaksi, Contact Centressä työskentelevä Elisa Kallio sanoi.

- Tehotunti oli nimenomaan tehokas ja toimi koulutusmuotona mielestäni hyvin. Itselleni opit jäävät kuitenkin paremmin mieleen interaktiivisemmassa koulutuksessa, jossa jo koulutuksen aikan voi keskustella aiheesta ryhmissä ja kouluttajan kanssa, Kallio pohtii.

Tiivistä tietoa
isolle joukolle

Scriptio lanseerasi tehotunnit keväällä 2009, ja palaute on ollut hyvää.

Ideana on, että tehokasta koulutusta saa tulla kerralla kuuntelemaan niin paljon väkeä kuin tupaan mahtuu.

Turhat rönsyt on karsittu sisällöstä pois. Oppeja voi viedä käytäntöön vaikka jo samana päivänä.

27.3.2010

© 2005-2012 Scriptio Oy - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy