Oiva Akatemia tarjosi noin 50 Helsingin kaupungin työntekijälle neljän tehotunnin koulutuspaketin nettikirjoittamisesta. Henkilöstökeskuksen juhlasali täyttyi tarkkaavaisista ja keskustelunhaluisista osallistujista. Scription tiivis koulutus teki nettikirjoittamista tutummaksi ja toi ideoita verkkosivujen kehittämiseen.
- Hitsin hyvä, että tällainen koulutus tuli, totesi tekninen asiantuntija Ilkka Niemi Opetusvirastosta kahden tehotunnin jälkeen.
Anja Alasillan vetämään tehotuntien kokonaisuuteen sisältyivät Nettisivut lukijan silmin, Otsikoi osuvasti, Editoiden erinomaista tekstiä ja Järkevästi sosiaaliseen mediaan. Tunnit muodostivat jatkumon: lukijan näkökulmasta siirryttiin kirjoittajan näkökulmaan ja tekstien tavoitteelliseen parantamiseen.
Asiat esiin – turhuus pois
Niemen mielestä tehotuntien aiheet olivat hyvin houkuttelevia. Ne herättivät mielenkiinnon ja tahdon osallistua.
- Ei se oppi ojaan kaada ja lisäoppi on aina hyödyksi. Tämä oli minulle uusi juttu ja hyvä tuki. Haluan toimia niin, että teksteissä ei olisi turhaa jaarittelua, vaan faktat tulisivat esiin faktoina. Kun käyttäjä löytää ohjeesta avun, puhelinsoitot vähenevät. Tuottamani tieto paranee, tiivistää Niemi, joka tuottaa oman työnsä ohessa ohjeita julkaisujärjestelmään.
Vuorovaikutussuunnittelija Tiina Antila-Lehtoselle Kaupunkisuunnitteluvirastosta aiheet olivat hieman tuttuja Alasillan aiemmasta koulutuksesta. Ne tuntuivat edelleen relevanteilta.
- Nettikirjoittamiseen tarvitsee aina uutta intoa ja terästystä. Koulutuksen sisältö muodostaa hyvän kokonaisuuden, ja se on pilkottu hyviin pätkiin, jotka eivät uuvuta.
Opit laajalti käyttöön
Yksi tehotunti keskittyy selvärajaiseen aiheeseen, jota havainnollistavat erilaiset esimerkit – usein käytännön harjoitteita unohtamatta. Tunnissa käydään läpi paljon asiaa, mutta silti on aikaa myös kommenteille ja keskustelulle. Aiheet herättivät pohdiskelemaan ja keskustelun kautta esiin tuli myös erilaisia näkökulmia. Esitystapa on sekä Niemen että Antila-Lehtosen mielestä toimiva.
- On rikasta, että porukkaa on paljon ja asiat esitetään tunnin seteissä, Niemi toteaa.
- Käytännön esimerkit ovat hyviä, täydentää Antila-Lehtonen.
Tehotuntien sisällöt ovat käytännönläheisiä, ja Niemi myöntää, että oppeja voi soveltaa työssä välittömästi.
- Tuli heti mieleen esimerkkejä, miten oikoluen ja editoin omia tekstejäni. Olen kriittinen ja haluan kaiken turhan pois.
Antila-Lehtonen kirjoittaa työssään paljon tekstejä sekä nettiin että muihin ympäristöihin. Hän näkee, että tehotuntien oppeja voi hyödyntää monessa yhteydessä.
- Ihan heti voi soveltaa työhön joka paikassa – se ei rajoitu pelkästään nettiin.
Useamman tehotunnin kokonaisuuksiin kuuluu myös lyhyitä taukoja. Kesto on Antila-Lehtosen mielestä sopiva.
- Se on vähän niin kuin koulussa tunti on 45 minuuttia ja sitten välitunti.
Outi Toijanniemi
21.4.2011