Turun kaupungin mittavan verkkohankkeen aikana noin 350 sisällöntuottajaa osallistui Scription kirjoittajakoulutuksiin. Verkkotoimituksen päätoimittaja Sanna Moisala kertoo, että satsaukset hajautettuun sisällöntuotantoon näkyvät jo suoraan Turun verkkosivuilta. Kaupunkilaisille suunnatut palvelut tulevat verkon kautta esille nopeasti, ymmärrettävästi ja asiantuntevasti.
- Tekstejä ei todellakaan tarvitse hävetä, vaikka korjattavaakin toki löytyy vielä. Sivuilla on opittu katsomaan asioita asiakkaan näkökulmasta. Tarjolla on kaupunkilaisille tärkeää tietoa lyhyesti ja selkeästi. Byrokraattiset ja hallinnolliset tekstit eivät meillä hyppää ensimmäisenä lukijan silmille, Moisala painottaa.
Koulutus ja kehitystyö jatkuu
Sanna Moisala näkee tärkeänä, että kirjoittajien kehitys ja koulutus jatkuu pitkäjänteisesti myös tulevaisuudessa.
- Verkon maailma kehittyy ja koko ajan tulee uusia asioita ja trendejä, joista pitäisi pysyä kärryllä. Säännölliset koulutukset varmistavat, että laatu saadaan verkkosivuilla jatkossakin korkealle tasolle. Koulutusten lisäksi Turku järjestää toimituskuntien ja kirjoittajien tapaamisia, joissa keskustellaan verkkoon liittyvistä asioista. On tärkeää, ettei kenenkään tarvitse yksin painiskella kirjoittamiseen liittyvien kysymysten parissa.
Vuosihuolto antaa suuntaa ja virikkeitä
Turussa järjestettiin toukokuussa ensimmäiset kertaavat ja syventävät koulutukset verkkokirjoittajille. Verkkosivut vuosihuoltoon -kehittämispäivä pureutui sivustokokonaisuuksien käytettävyyteen ja kehitystarpeisiin. Verkkotekstit vuosihuoltoon –koulutus antoi puolestaan virikkeitä yksittäisten sivujen kehitystyössä.
- Vuosihuolto -koulutukset olivat onnistuneita ja arkeen vavahduttavia. Vaikka edistystä on tapahtunut paljon, työtä on tehtävä edelleen. Koulutukset antoivat läsnäolijoille uusia näkökulmia ja ajatuksia tulevalle kehitystyölle.