Sivukartta Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä Tulosta sivuTulosta sivu

TAD Centre tarjoaa osan palveluistaan myös verkossa

Seppo Torikka TAD Centrestä on huomannut koulutuksissa, että verkkokirjoittamisen lisäksi myös kielioppi muuttuu ja vaatii jatkuvaa päivitystä.

Turun Seudun Kehittämiskeskus TAD Centre toimii Turun seudun yritysten sekä aloittavien yrittäjien toimintaympäristön ja toiminnan edellytysten hyväksi.

– Laadukkaat verkkosivut ovat TAD Centren toiminnalle ensiarvoisen tärkeät, sillä suuri osa palvelutarjonnastamme on saatavissa myös verkosta, sanoo Seppo Torikka. Itse hän kuvaa työskentelevänsä seudullisena teollisen toimeliaisuuden moniottelijana ja sekatyömiehenä.

– Verkkosivujemme kehittäjänä toimii Tomas Eklund, TADin oma mies.

Kirjoittajakoulutus yllätti positiivisesti

Torikka kertoo osallistuneensa Turun verkkohankkeen järjestämään verkkokirjoittamisen koulutusohjelmaan mahdollisimman aktiivisesti. Hän sanoo kyllä ennakoineensa, että asiat olivat taas muuttuneet siitä, kun hän viimeksi on saanut oppia kirjoittamiseen.

– Tunnen rohkeimpienkin odotusteni ylittyneen. Kirjoittajakoulu Scriptio tuotti alusta lähtien positiivisia yllätyksiä. Asiat esitettiin koko koulutuksen ajan ymmärrettävästi ja perustellusti.

Torikka kertoo koulutusjaksosta olleen hänelle selvää käytännön hyötyä työssä.

– Osaan nyt löytää asiastani oleellisen ja toivon jäsenteleväni tekstini loogiseen esitysmuotoon. Kaiken kaikkiaan oivalsin asiakasperspektiivin huomioivan lähestymistavan. Hektisten vuosien saatossa havaitsin myös kielenhuollon suositusten jonkin verran muuttuneen kouluajoista.

– Kaksisuuntaisen ajatuksenvaihdon rikastuttamissa tilaisuuksissamme oivalsin jälleen kerran; luulo ei ole sukuakaan tiedolle.

Turun Seudun Kehittämiskeskus TAD Centren perustehtävät

  • konkreettiset toimet ja aloitteiden teko Turun seudun yritysten toimintaympäristöjen sekä yrittäjyyden edellytysten parantamiseksi
  • yritysten perustamisneuvonnan järjestäminen
  • seudullisena edunvalvojana toimiminen
  • seudun elinkeinopoliittisesta markkinoinnista ja sijoittumisneuvonnasta huolehtiminen
  • seutukehittäminen sisältäen muun muassa kuntienvälisen yhteistyön parantamisen

TAD Centre verkossa

Muuta Turun kaupungin verkkohankkeesta

© 2005-2012 Scriptio Oy - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy