Sivukartta Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä Tulosta sivuTulosta sivu

Tv-maksu.fi syntyi uudelleen kuluttajan näkökulmasta

Viestintäviraston palvelut kanavoituvat nykyään yhä vahvemmin verkkosivujen kautta. Viraston sivustolta löytyy yrityksille ja yhteisöille suunnattua sähköisen viestinnän toimialatietoa, mutta runsaasti palveluita myös tavallisille kuluttajille. Tv-maksua käsitelevä sivusto on suunnattu nimenomaan suurelle yleisölle.

Tv-maksu.fi –sivusto uudistui visuaalisesti ja sisällöllisesti helmikuussa. Uudistus ajoittui ajankohtaan, jolloin tv-maksuista keskusteltiin julkisuudessa paljon.

Scriptio tuki uudistusta editointipalvelulla.

Tv-maksu.fi -sivustosta helppolukuinen

- Viestintäviraston tv-maksu.fi –verkkopalvelu on tehty tavallisille kuluttajille. Siksi selkeä ja helppolukuinen sisältö ja ilmaisu on tärkeää. Tekstien pitää olla myös linjassa keskenään, Viestintäviraston viestintäjohtaja Anna Lauttamus-Kauppila painottaa.

- Sivuston merkitys on tv-lähetysten digitalisoitumisen myötä entistä tärkeämpi. Meidän pitää perustella ja tukea ajatusta, että tv-maksut on hoidettava, mutta samalla siitä pitää tehdä kuluttajille mahdollisimman sujuvaa ja helppoa.

Scription palvelu auttoi kiireessä

Viestintävirasto hyödynsi Scription palvelua tv-maksu –sivuston uudistustyössä. Scription editointitiimi muokkasi vanhat tekstit entistä asiakaslähtöisemmiksi ja ilmaisultaan nykypäivän vaatimukset täyttäviksi. Säännöllisissä tapaamisissa varmistettiin, että sekä palvelun tilaaja että editointia tekevät kirjoittajat ovat yhtä mieltä linjasta.

- Selkein syy siihen, miksi tarvitsimme ulkopuolista editointipalvelua, oli kiire projektin aikatauluissa. Omalla väellämme ei ollut aikaa keskittyä uudistettaviin teksteihin.

- Samalla halusimme hyödyntää aitoa ulkopuolisen kuluttajan näkemystä tekstien sisällöissä.

Anna Lauttamus-Kauppila sanoo yhteistyön sujuneen erinomaisesti.

- Aikataulu piti, ja uudistuneet tekstit jopa ylittivät odotuksemme. Kun ammattilaiset pystyvät perehtymään kunnolla verkkoteksteihin, syntyy hyvää jälkeä.


20.3.2008

Anna Lauttamus-Kauppila


Tutustu

© 2005-2010 Scriptio Oy - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy