Vuosi vuodelta syksy pääsee tulemaan pahemmin varkain. Työt nielevät loman jälkeen liian nopeasti ajan ja ajatukset.
Tämäkin viikonloppu olisi kuin luotu mökkielämään: kohtalaisen lämmintä ja luonnossa ihana väriloisto. En tosin muista, milloin syys-lokakuun vaihteessa olisi ollut näin paljon kirkasta vihreää puissa.
Jotenkin kesämökkeily ei vain enää maistu. Tai toisaalta se maistuisi ehkä niin hyvältä, että tuntuu turvallisemmalta kuin ei heittäydy enää sen lumoihin.
En usko, että koskaan kyllästyn mökkielämään. Toistaiseksi karu tosiasia vain on se, ettei elämässä ole sille tilaa niin paljon kuin toivoisin.
Aika on juuri nyt
Monien ihmisten elämänmutkat ihan viime kuukausina ovat muistuttaneet, ettei kannattaisi lykätä hyviä asioita tuonnemmaksi - odottamaan mukamas joutilaampaa aikaa. Se on saanut minut ajattelemaan, että niin kauan kuin hyvää terveyttä riittää, voimat varmaan riittävät myös päätöksiin, joilla mökkikesäni jo ensi vuonna pitenee.
Kysymys on tietysti paljon muusta - tärkeämmästäkin - kuin niemennokassa vietettyjen vuorokausien lukumäärästä.
Turha pistää juttua kiertämään eläkkeelle jäämisestäni. Se on tälläkin kertaa ennenaikainen.
Kivireestä rantakiville
Entistä tarkemmin aion kuitenkin katsoa, mitä teen ja mitä en. Aivan erityisesti olen vetämässä työkuvioissa rajaa sellaisiin ihmisiin, jotka mukavuudenhaluaan tai muuten - en tiedä enkä välitäkään tietää - keskittyvät vain vaatimaan, valittamaan ja vastustamaan.
Paljon parempi itselleni ja koko maailmalle on, että senkin ajan, mikä tuon kivireen kiskomiseen tuhlaantuu, tuijotan tästä eteenpäin järvenselkää.
Pari viikkoa vielä
Vielä tänä vuonna tämä kesäblogi ei ilmesty ihan puolta vuotta. Mutta olkoon symbolinen tavoite, että ensi vuonna tuo raja rikkoutuu.
Pariksi viikonlopuksi riittää vielä syystöitä. Mikä sen mukavampaa.
Ilmoita asiattomasta kirjoituksesta tai kommentista.