Monissa kunnissa suunnitellaan siirtymistä sähköisiin esityslistoihin ja muihin kokousasiakirjoihin. Uudistus säästää luontoa ja rahallisestikin tuhansia euroja vuodessa.
Mahdetaanko uudistuksissa kuitenkaan muistaa, että näyttöpäätteeltä ei lueta samalla tavalla kuin paperilta? Tai huomataanko hyödyntää sähköistymisen kaikkia mahdollisuuksia eri tekstielementeissä? Nyt olisi hyvä paikka korjata myös esityslistojen ja asiakirjojen ilmaisua, ymmärrettävyyttä ja rakennetta nykypäivän tasalle.
Ei vain kokousväelle
Esityslistojen perustehtävä on selvittää kokouksen osallistujille kokouksen kulku ja käsiteltävät asiat. Kuntien esityslistoja lukevat ja käyttävät kuitenkin monet muutkin kuin kyseiseen kokoukseen osallistujat, esimerkiksi
- kunnan asukkaat
- toimittajat
- oman kunnan muut virkamiehet ja luottamushenkilöt.
Näin esityslistojen ja pöytäkirjojen voi katsoa osaltaan liittyvän kunnan ulkoiseen viestintään ja niille voi asettaa myös hyvälle viestinnälle kuuluvia laatuvaatimuksia. Ymmärrettävä virkamiesteksti palvelee myös kovasti esillä olevaa päätösten läpinäkyvyyttä ja vaikuttamisen mahdollisuutta.
Rohkeasti kielenkäytön kimppuun
Kuntien esityslistat ja pöytäkirjat luetaan suurelta osin jo nyt verkon kautta. Kun sähköistyminen etenee, tekstejä kannattaakin kehittää jo nyt erityisesti verkkolukijan näkökulmasta. Niiden tulisi palvella entistä paremmin silmäiltävyyttä ja helppolukuisuutta.
Irtautuminen esityslistojen ja pöytäkirjojen perinteisistä ilmaisutapojen ”säännöistä” sekä vahvasta virka- ja lakikielestä vaatii kuitenkin rohkeutta. Toisaalta vaikka listojen perusrakenteesta ja -muodosta pidetäänkin kiinni, ymmärrettävyyttä ja lukijalähtöisyyttä voi parantaa monin keinoin.
Monisivuisista paperilistoista verkkosivujen muotoon
Tietoinen listatekstien kehitystyö vaikuttaa suoraan niiden sisältöön ja rakenteeseen.
Yhä suurempi osa käsiteltävän asian taustatiedoista tulisi sijoittaa suosiolla liitteiksi tai linkkien taakse. Näin varsinaiseksi listatekstiksi jää jäljelle olennainen asia päättäjän tai lukijan kannalta, ja sekin tulee kirjoittaa kiteytetysti ja ymmärrettävästi.
Ihanteena voisi pitää, että tulevaisuuden sähköinen esityslista muistuttaisi pienimuotoista verkkosivustoa valikoineen ja alasivuineen.
Kuntien verkkosivujen ilmaisua on usein onnistuneesti uudistettu asukkaiden näkökulmasta. Esityslistojen uudistuksessa päästään vielä lähemmäs päätöksenteon ja virkakoneiston ydintä. Tätä kautta luodaan aivan uusia mahdollisuuksia uudistaa kunnan virkakieltä aina juuresta latvaan.
Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 10.3.2010 11:55
Ilmoita asiattomasta kirjoituksesta tai kommentista.