Blogit ovat tehneet läpimurron suomalaisten yritysten ja yhteisöjen viestinnässä. Blogeilla on Tilastokeskuksen tietojen mukaan myös lukijoita vuosi vuodelta enemmän. Tiheästi päivittyvät blogit parantavat verkkopalvelun näkyvyyttä hakukoneissa.
Blogiviestintään liittyvät valmennuksemme ovat joko työpajoja pienille ryhmille tai tehotunteja jopa koko henkilöstölle.
Jo parissa tunnissa
perusasiat selviksi
Scription on toteuttanut blogipajoja erityisesti johtoryhmille. Kesto on silloin ollut tunti, korkeintaan kolme.
Samassa ajassa blogin perusasioita ehtii työstää mikä tahansa ryhmä. Toisaalta koko päivän työpajassa saa mietittyä uuden blogin valmiiksi viimeistä piirtoa myöten ja jopa julkaistua ensimmäiset kirjoitukset.
Tässä muutamia näkökulmia blogipajoihin:
- johdon blogi
- blogi intranetissa
- blogi ekstranetissa
- blogi osana ulkoista verkkopalvelua
- blogikirjoittamisen perusteet
- blogi uuteen vauhtiin
- bloggajien puolivuotistapaaminen
- blogi keskustelun foorumina
- blogit ja luotaus.
Tehotunnit innostavat
bloggaajia ja lukijoita
Tehotunnit ovat 60 minuuttia kestäviä, käytännönläheisiä luentoja. Blogiviestinnästä meillä on tarjolla seuraavat aiheet:
Konsultointi sopii kehittämiskeinoksi muun muassa silloin, kun organisaatio valmistelee yhteisiä pelisääntöjä suurelle bloggajaryhmälle.