Sivukartta Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä Tulosta sivuTulosta sivu

Viisi vinkkiä yhdessä kirjoittamiseen

Työelämän kirjoittajat puurtavat usein turhan yksin. Toisaalta rönsyilevästä kommentoinnista voi tulla myös riesa ja rasite. Näin saat tiimistä irti parhaan hyödyn:
  1. Määrittele tekstin viestintätehtävä: kenelle, mitä, miksi? Juttele toisten kanssa erityisesti siitä, mikä on kohderyhmän kannalta asian ydin.
  2. Kirjoita ensimmäinen tekstiversio yksin - rennosti ja ripeästi.
  3. Pyydä tiimin muita jäseniä kommentoimaan aluksi sisältöä: miten alustava tekstiluonnos täyttää sille asetetun tehtävän?
  4. Kun sisältö on saatu yhdessä kohdalleen, ja kun olet itse hieman viimeistellyt ilmaisua, hanki testilukijoiksi pari tiimin ulkopuolista henkilöä. Pyydä heitä lukaisemaan teksti ja kysy sitten, mitä luetusta jäi päällimmäiseksi mieleen.
  5. Hio ilmaisu lopullisesti yhdessä muun tiimin kanssa. Joku toinen saattaa olla esimerkiksi tarkempi oikoluvussa ja kielenhuollossa kuin itse olet.  

Vinkit: Anja Alasilta

© 2005-2012 Scriptio Oy - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy