Muista, miten netistä luetaan
Perinteisiä, paperille kirjoittamisen sääntöjä ei voi suoraan soveltaa nettimaailmaan. Hyvä nettiteksti ottaa huomioon, että verkko on moniulotteinen ympäristö - tila, jossa lukija itse kokee liikkuvansa. Sivulta pääsee pois yhdellä klikkauksella.
Verkkolukeminen poikkeaa olennaisesti siitä tarkasta lukemistavasta, joka on perinteisesti ollut Suomessa niin tuttu. Ruudulta luemme silmäilevämmin, epäjohdonmukaisemmin ja kärsimättömämmin, mutta myös nopeammin ja tehokkaammin.
Onnistunut nettiteksti toimii sekä rakenteen että kielen tasolla. Molemmat ovat tärkeitä, jotta lukija löytää, ymmärtää ja omaksuu tarvitsemansa tiedon helposti ja nopeasti.
Hyväksy erilaiset kiinnostuksen tasot
Etenkin asiantuntijakirjoittajat kertoisivat nettitekstissäkin mielellään kaikille kaiken. Netissä näyttääkin olevan pieni joukko lukijoita, joille tuhdeimmankin sisältöannoksen jälkeen jää tiedonjano. Mutta vähintään yhtä paljon sivuillemme eksyy niitä, joita asiamme ei kiinnosta tippaakaan.
Valtaosa lukijoista sijoittuu noiden kahden välimaastoon. Kirjoittajan on tärkeää hyväksyä se, että netti korostaa lukijoiden erilaisia kiinnostuksen tasoja. Kun kirjoittaessaan miettii edes kolmea, neljää lukijaryhmää, oppii rakentamaan nettitekstiinsä tavallaan portaat sen mukaan, miten vähän tai paljon kiinnostusta lukijoilla on.
Onnistuneen nettitekstin elementit
Sivun pääotsikko on avainasemassa. Sivun avauduttua lukija tarkastelee ensin otsikon ja päättelee vastaako se hänen tiedontarvettaan. Hyvässä otsikossa on ennustettavuutta ja toisaalta se motivoi lukijaa jatkamaan eteenpäin. Myös valikko- ja linkki-ilmaisun pitää olla ennustusvoimaista ja erottelukykyistä.
Ensimmäisen kappaleen on jo avattava täydellisesti mistä aiheesta ja asiasta sivulla on kysymys. Pidemmissä teksteissä kannattaa käyttää runsaasti asiakokonaisuuksia hahmottavia väliotsikoita.
Nettiteksti suosii lyhyitä kappaleita ja virkerakenteita. Ne antavat tekstille ilmavuutta, nopeuttavat lukemista ja auttavat asioiden omaksumista.
Kiteyttäminen kuuluu olennaisesti netin ilmaisuun. Jätä lukijoiden kannalta turhat asiat rohkeasti pois, mutta älä kuitenkaan tiivistäessäsi vaaranna asioiden ymmärtämistä.
Tekstin selkeys ja ymmärrettävyys syntyy lähes automaattisesti, jos kielenkäyttö on lukijoiden aaltopituudella. Nettitekstin perusongelma on usein hallinnollinen passiivipuuro ja asiantuntijatekstin käsiteviidakko, mutta niihin löytyy helposti lääkkeet. Mieti, miten puhut ja yritä lähestyä myös kirjoittaessasi samaa mutkattomuutta.
Viisi vinkkiä nettiteksteistä
- Verkossa tärkein asia tulee alkuun: otsikkoon ja ensimmäiseen kappaleeseen.
- Suosi lyhyitä kappaleita.
- Käytä lyhyttä, mutta vaihtelevaa virkerakennetta.
- Varmista, että käyttämäsi kieli ja sanasto ovat lukijoille tuttua ja ymmärrettävää.
- Vältä turhaa passiivia, samoin substantiivityyliä.