Paperimaailman kaikki opit eivät enää päde
Verkkokirjoittamisen koulutusta alettiin Suomessa järjestää reilu vuosikymmen sitten, kun huomattiin, ettei vanhaan tapaan tuotettu teksti toimi verkossa. Koulutus liitetään useimmiten joko välineeseen tai tekstin tehtävään.
Eri verkkokirjoittamisen osa-alueilla on paljon yhteisiä piirteitä. Yhdessä koulutuksessa on kuitenkin järkevää keskittyä esimerkiksi johonkin seuraavista:
- nettisivuille kirjoittaminen
- sähköposti
- keskustelualueet
- blogit.
Välinettä antoisamman näkökulman verkkokirjoittamisen koulutukseen tarjoaa usein tekstin tehtävä tai kirjoittamisen tarkoitus. Teema voi olla esimerkiksi jokin seuraavista:
- tiedote verkossa
- ohje verkossa
- asiakaspalvelu verkossa
- verkko-opetus
- verkkojournalismi
- verkkoauttaminen.
Saman taidon kaksi puolta
Verkkokirjoittamisen koulutus parantaa usein myös verkkolukutaitoa. Ovathan kirjoittaminen ja lukeminen saman taidon kaksi puolta.
Erityisesti intranet-viestinnän kehittämisessä tarvitaan paitsi kirjoittajakoulutusta, myös opastusta tehokkaaseen verkon käyttöön.
Palvelua puhuen ja kirjoittaen
Contact center ja help desk -tyyppisessä työssä teksti on hiipinyt kuin varkain puheen rinnalle. Aiemmin erinomaista palvelua puhelimitse tarjonneet ihmiset tuntevat olevansa heikoilla, kun heidän pitää ryhtyä vastaamaan asiakkaille myös kirjoittaen.
Puhuen ja kirjoittaen toteutuvan asiakaspalvelun välille ei kannata koulutuksella rakentaa keinotekoista raja-aitaa. Kysymys on perimmältään taidosta kohdata toinen ihminen ja saada häneen riittävä henkinen yhteys. Tekstissä tuo kaikki vain on vaikeampaa kuin puheessa.
Kirjoitustaito peräisin paperin aikakaudelta
Valtaosa työelämässä tuotetuista teksteistä välittyy jo nykyisin lukijoille verkon kautta. Miksi siis enää järjestää erityistä verkkokirjoittamisen koulutusta?
Koulutuksen aihe ei ratkaise tulosta. Olennaista on, että kirjoittajat päivittävät osaamisensa verkkoajan tasalle.
Verkossa liikkuu edelleen valtavat määrät tekstiä, joka on selvästikin tuotettu printtimaailman opein ja tavoin.