- Milja Husu, Elise Tarkoma, Aino Vuorijärvi
WSOY 2008.
Ammattisuomen käsikirja on suunnattu toisen asteen ammatilliseen koulutukseen, mutta myös aikuisopiskelijoille ja ammattikorkeakouluopiskelijoille.
Kirja käsittelee kattavasti kielenkäytön osa-alueet suullisesta ilmaisusta kirjalliseen ilmaisuun ja kielitietoon. Työelämän teksteihin keskittyviä osioita ovat kokous- ja neuvottelutaitoa sekä mediailmaisua käsittelevät luvut. Kirja painottuu erityisesti kielenkäytön hallintaan ja tiedostavaan käyttämiseen.
Työelämänäkökulma ei ole silmiinpistävästi läsnä, mutta välillä se pilkahtelee sivulauseissa ja eri osioissa. Tällaisia ovat muun muassa asiakaskeskustelua, tilanteen mukaista kielenkäyttöä ja tekstitaitoja käsittelevät kohdat.
Työelämän teksteistä muun muassa tiedottavat tekstit on käsitelty monipuolisesti. Myös asiakirjamallit tulevat tutuiksi. Kielitietous ja sen nivoutuminen tekstitaitoihin muodostaa kirjaan selkeän rungon, ja niiden oppiminen vahvistaa itsestään selvästi myös työelämässä vaadittavia tekstitaitoja.
Olennainen heikkous kirjassa on sen sisällön osittainen vanhentuminen. Myös nykyaikaisten tekstilajien ja medioiden käsittely puuttuu tyystin. Esimerkiksi verkkotekstien osuus on vähäinen ja ylimalkainen. Verkkolukutaitoa käsittelevät tiedot ovat paikoin vanhentuneita. Teos on nimensä veroisesti käsikirja, josta sisältöä uudistamalla saisi nykyaikaisen oppikirjan.