- Tiina Joenpelto, Liisa Tainio, Leena Vahala
Edita 2009.
Äidinkielen ja viestinnän oppikirja vetoaa varmasti ulkoasullaan yläkoulun kahdeksasluokkalaisiin. Kirja on, myös tekstiltään, rennon oloinen ja elämänmakuinen.
Sisältö jakautuu kolmeen lukuun:
- Vaikuttamisen avaimia
- Media vaikuttaa
- Kirjallisuus vaikuttaa.
Vaikuttamisen avaimia on luvuista epätasaisin - suorastaan sekavin. Osaava opettaja pystyy toivottavasti punomaan yhteen retorisen revittelyn ja modaalisuuden.
Mediaa käsittelevä luku esittelee kattavasti ja ajanmukaisesti lehtitekstejä. Internet on rajattu pois - siihen viitataan vain kuvitusta käsittelevässä osuudessa. Voi kuvitella, että rajaus perustuu opetussuunnitelmiin. Jos niin on, oppia kannattaisi varmaan tarkistaa.
Hienoa on se, että kirjaan on otettu mukaan myös viihdettä - esimerkiksi pelit. Edes kirjallisuutta käsittelevässä luvussa ei pitäydytä pelkässä korkeakulttuurissa.
Tämän kirjan ja hyvän opettajan voi uskoa virittävän yläkoululaisissa kiinnostusta viestinnän ilmiöihin.