Sivukartta Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä Tulosta sivuTulosta sivu

"Parhaimmillani opin itsekin"

– Hedelmällisimmissä koulutuksissa on keskusteleva ja vuorovaikutteinen ilmapiiri. Parhaimmillaan opin itsekin asioita ja ajatustapoja, joita voin välittää eteenpäin.

Näin kuvailee kouluttaja Jyrki Tuominen, jonka ydinaluetta Scriptiossa ovat nettikirjoittamisen koulutus ja konsultointi.

Kouluttaessaan keskustelevaa otetta suosiva Jyrki harjoittaa asiantuntijoita tuottamaan hyvää tekstiä muuallekin kuin nettiin. Hän toimii lisäksi Scriptio.fi-palvelun päätoimittajana ja nyt uuden editointipalvelun vetäjänä.

Journalismi ja editointi kiinnostavat

Jyrki perehdyttää mielellään asiantuntijoita myös journalismiin, eikä ihme, onhan hänellä takanaan 15 vuoden ura toimittajana ja sen jälkeen freelancerina. Scriptiossa Jyrki on työskennellyt elokuusta 2004.

– Kirjoitan edelleen juttuja muutamaan ammattilehteen, jottei taito ruostuisi.

Uutena alueena Jyrki on saanut Scriptiossa vastuulleen asiakkaille tarjottavan editointipalvelun.

- Verkossa julkaistaan ja lähetetään päivä päivältä keskeneräisempää tekstiä. Editointipalvelussa saa nähdä nopeasti oman työn tuloksia, kun hiomme asiakkaan tekstit edustaviksi.

Työpajat palkitsevat

– Pyrin siihen, että koulutettava ryhmä vapautuisi keskusteluun ja vuorovaikutukseen. Mitä pienempi ryhmä, sitä helpompi tähän on päästä. Haasteellisimpia ovat massaluennot.

Jyrki pitää antoisimpina koulutuksina talkootyyppisiä koulutuksia ja työpajoja, joissa ryhmä saa yhdessä tekemällä päivän aikana valmiiksi vaikkapa useita tekstejä henkilöstölehteen. –Kouluttajallekin on palkitsevaa, kun ryhmä saa syntymään jälkeä saman tien.

Jyrki sanoo viihtyvänsä todella hyvin kouluttajan työssä. –Onnistuneen koulutustilaisuuden jälkeen fiilikset ovat parhaat mahdolliset.

Koulutuksen tarve kasvaa

Jyrki pitää Scriptiota upeana näköalapaikkana työelämäviestintään ja yritysten ulkoiseen viestintään.

– Organisaatiot osaavat yhä paremmin viestiä. Myös verkkosivustot ovat kehittyneet organisaatiokeskeisyydestä yhä asiakaslähtöisemmiksi. Juuri nyt on meneillään kiivas intranet-sivustojen uudistusbuumi.

Koulutuksen tarve ei kuitenkaan ole vähentynyt – pikemminkin päinvastoin.

– Vastuu tekstin kirjoittamisesta on levinnyt organisaation kaikille tasoille. Enää viestintäosastot eivät yksin vastaa tiedottamisesta. Sillä, jolta löytyy paras tieto asiasta, tulee olla valmiudet myös kirjoittaa. Lisäksi yhä useammat voivat osallistua julkaisujärjestelmien helppouden vuoksi.


16.1.2008

Ulla Ojala

– Kirjoittamisen tekniset välineet ovat kehittyneet Scription ”pyhäinjäännöksen”, Mercedes-kirjoituskoneen aktiiviajoista. Tekemisen tarkoitus on silti sama: viestin välittäminen ihmiseltä toiselle, tuumaa kouluttaja Jyrki Tuominen.

Miten editointiprojekti etenee?

© 2005-2012 Scriptio Oy - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy