Virkistystunti ravistelee, rauhoittaa ja rentouttaa

Yhteen koulutustuokioon ei kannata sulloa kaikkea kirjoittamisen alalta

VirkistystunnitVirkistystunti on lyhyt kirjoituskoulutus, joka herättää tunteita ja tuoreita ajatuksia.

Joskus kirjoittajia on tarpeen ravistella, toisinaan taas rauhoitella. Rentoutuminen auttaa aina.

Kerrankin keskittymisrauha

Virkistystunti ei kuormita osallistujia loputtomilla vaatimuksilla. Keskitymme koko tunniksi yhteen näkökulmaan. Tarkoitus on helpottaa käytännön kirjoitustyötä.

Sisältö rakentuu aitojen tekstien, joskus yhden ainoan tekstin, ympärille:

  • Analysoimme ja versioimme.
    Katsomme, mistä teksti oikeastaan koostuu ja millaisia muita tekstejä melkein samoista aineksista saa aikaan.
  • Kokeilemme konkreettisia työtapoja.
    Osallistujat saavat mukaansa menetelmän tai apuvälineen, joka auttaa irtautumaan vanhoista ajatusradoista.

Tutustu teemoihin

Katso, sopisiko esimerkiksi jokin seuraavista aiheista sinun organisaatiosi kirjoittajille:

  • Puhutteleeko tekstin otsikko kohderyhmää?
  • Miten alkukappaleella saa rakennettua henkistä yhteyttä lukijaan?
  • Pitääkö otsikon olla aina lyhyt ja iskevä?

Tämä virkistystunti keskittyy tekstien aloituksiin, siis siihen osaan kirjoitustyöstä, jonka monet kokevat kaikkein vaikeimmaksi. Näet, miten systemaattinen työtapa tuottaa hyviä otsikoita ja alkukappaleita.

Otsikkosorvi on helppo menetelmä, jolla kuka tahansa pystyy muotoilemaan tekstiinsä vetovoimaisen alun.

  • Miksi lukijat ymmärtävät tekstisi väärin tai ainakin toisin kuin olet tarkoittanut?
  • Miten ilmaista asiat niin, että kaikki tulkitsisivat ne samalla tavalla?
  • Entä, elleivät lukijat tahdo ymmärtää?

Tällä virkistystunnilla ymmärrät, miksei lukijoita kannata syytellä. Innostut ilmaisemaan asiat niin, että väärinkäsitysten vaara vähenee

Testipaketti auttaa löytämään tekstistä vaaranpaikat jo ennen julkaisemista.

  • Oletko liian sisällä aihepiirissä, josta kirjoitat?
  • Onko sinun vaikea selittää itsellesi tuttuja asioita ymmärrettävästi muille?
  • Kokeiletko koskaan vaihtaa tekstisi tarkastelukulmaa?

Tällä virkistystunnilla koet, mikä merkitys näkökulmalla on tekstille. Opit myös tarkentamaan tai vaihtamaan tekstin näkökulmaa.

Kulmakerroin on helppo menetelmä, jolla löydät tuttuihin aiheisiin uutta otetta.

  • Onko kirjoitustyösi suurelta osin kopipeistaamista?
  • Milloin viimeksi ehdit miettiä, mistä ajatuksista tekstisi on oikeastaan syntynyt?
  • Kertooko teksti sen, mitä todella tahdoit sanoa?

Tämän virkistystunnin jälkeen muistat, että kirjoitustyö on enimmäkseen ajattelua. Opit ajattelemaan tekstisi paremmiksi.

Tekstitutkalla kurkistat sanojen ja lauseiden taakse.

  • Mitä ottaa tekstiin mukaan, mitä jättää pois?
  • Onko lyhyt teksti aina parempi kuin pitkä?
  • Kannattaako ensin kirjoittaa ja sitten vasta karsia?

Tällä virkistystunnilla oivallat, että tekstiä on viisaampaa punnita kuin mitata. Opit rajaamaan sisällön niin, että teksti palvelee lukijoita ja täyttää asettamasi tehtävän.

Taulukkotekniikka pitää paatuneimmankin rönsyilijän kaidalla tiellä.

  • Ilmaisetko asiat omasta mielestäsi täysin neutraalisti?
  • Miksi ihmiset lukevat rivien välejä?
  • Onko vivahteilla väliä?

Tällä virkistystunnin jälkeen uskot, ettei viestinnän tunnelmaa kannata jättää sattuman saneltavaksi. Opit säätämään tekstisi sävyn kohdalleen – nopeasti ja helposti.

Sävynsäädin auttaa ottamaan kirjaimellisen sanoman lisäksi huomioon myös tekstin viitteelliset viestit.

  • Kirjoitatko aina samoista aiheista ja aina melkein samalla tavalla?
  • Uskotko tosissasi, että jonkin asian voi tai saa ilmaista vain yhdellä tavalla?
  • Tahtoisitko muunnella tekstiäsi enemmän lukijoiden ja tilanteen mukaan?

Tällä virkistystunnilla huomaat, miten monella eri tavalla saman, tutun asian voi sanoa. Opit muutamaa piirrettä muuttamaan tai vaihtamaan tuottamaan tekstistä versioita eri tarkoituksiin.

Versioapurilla pyöräytät yhdestä tekstistä monia muunnelmia.

  • Montako sanaa saa olla lauseessa tai montako lausetta virkkeessä?
  • Mitä merkkimäärät kertovat tekstin tehosta?
  • Kelpaisivatko yksinkertaiset tunnusluvut ohjaamaan kirjoitustyötä?

Tällä virkistystunnilla näet, miten hyvin numerot usein kuvaavat tekstin laatua. Opit muutaman yksinkertaisen muistisäännön luettavuudelle ja silmäiltävyydelle.

Laskurista saattaa tulla yksi tärkeimmistä työkaluistasi.

Tehotunnin tapaan tai tekstipajana

Virkistystunnit noudattavat useimmiten tehotuntiemme hyväksi havaittua konseptia:

  • kesto 60 minuuttia / teema
  • ei rajoituksia osallistujamäärälle
  • esimerkkejä organisaation omasta viestinnästä.

Mukana on aina osallistavia osuuksia. Jos tahdot aktivoida osallistujia vielä enemmän, koulutuksen voi laajentaa parin tunnin tekstipajaksi.

Virkistystunti sopii osaksi muuta kirjoituskoulutusta, mutta kaikkein parhaiten se toimii omana tilaisuutenaan.

Pyydä tarjous virkistystunneista

Helpoimmin laadit kattavan tarjouspyynnön lomakkeella.

Voit kuvata koulutustarpeen myös sähköpostissa:

  • anja(at)alasilta.fi

Muut koulutusmuodot

Tulosta Tulosta