Virkistystunti vapauttaa kirjoittajan ajatuksia

Lyhyeen koulutustuokioon ei kannata sulloa kaikkea kirjoittamisen alalta

VirkistystunnitHyvä koulutus tai valmennus virkistää aina.

Erityisen virkistäviä ovat koulutustuokiot, jotka vapauttavat tekstin kankeista kaavoista ja kirjoittajan ajatukset turhista kahleista.

Virkistystunti voi tarpeen mukaan

  • ravistella, vähän tukistaakin
  • rauhoittaa ja rohkaista.

Joka tapauksessa ideana on keskittyä kerrankin kunnolla yhteen tekstin tai kirjoitustyön piirteeseen.

Ei ole kovin motivoivaa tai tehokastakaan tunkea kaikkea tekstiin ja kirjoittamiseen liittyvää samaan koulutukseen.

Pintaa syvemmältä

Virkistystunti rakentuu kokonaan aitojen tekstien, usein jopa yhden ainoan tekstin, ympärillä.

Analysoimme ja versioimme. Katsomme, mistä teksti oikeastaan koostuu ja millaisia muita tekstejä melkein samoista aineksista saa aikaan.

Kokeilemme konkreettisia työmenetelmiä. Osallistujat saavat jokaiselta virkistystunnilta mukaansa tekniikan tai apuvälineen, joka auttaa irtautumaan vanhoista ajatusradoista ja maneereista.

Tilaa aineistonäyte

Kuusi uutta teemaa

Kirjoituskoulun virkistystunnit ovat uudistuneet. Katso, mikä kuudesta teemasta sopii parhaiten sinun organisaatiosi kirjoittajille:

Kuin piru raamattua

  • Miksi lukijat ymmärtävät tekstin väärin tai ainakin eri tavalla kuin kirjoittaja on tarkoittanut? Tutustut testeihin, jotka huomaamaan ennalta tekstin vaaranpaikat.

Toisin sanoen

  • Miten monella eri tavalla saman, tutun asian voi sanoa? Kokeilemme versioapuria, jonka avulla yhdestä tekstistä saa kymmeniä muunnelmia.

Rajansa kaikella

  • Mitä ottaa tekstiin mukaan, mitä jättää pois? Opit kätevän taulukkotekniikan, joka pitää paatuneimmankin rönsyilijän kaidalla polulla.

Rivien välistä

  • Onko tekstin vivahteilla väliä? Tutustut sävynsäätimeen, joka auttaa ottamaan viitteellisetkin viestit huomioon ja kirjaimellisen sanoman tueksi.

Ota etäisyyttä

  • Oletko liian sisällä aiheessa, josta kirjoitat? Kenen kantilta katsot asioita? Saat käyttöösi kulmakertoimen, jonka avulla säädät tai vaihdat tekstisi näkökulmaa.

Avaa yhteys

  • Puhutteleeko tekstisi alku kohderyhmääsi? Miten otsikolla ja ingressillä saa yhteyden lukijaan? Otsikkosorvilla saat tekstisi vetovoimaisen alun.

Tehotunnin tapaan tai tekstipajana

Virkistystunnit voi toteuttaa tehotuntiemme hyväksi havaitulla konseptille:

  • kesto 60 minuuttia / teema
  • ei rajoituksia osallistujamäärälle
  • esimerkkejä organisaation omasta viestinnästä.

Yksi tunti kyllä riittää. Tarkoitushan ei ole kerrata kaikkia mahdollisia kirjoitusoppeja vaan keskittyä yhteen näkökulmaan. Mukana on aina osallistavia osuuksia.

Jos toiminnallisuutta tahtoo lisää, virkistystunnin voi toteuttaa parin tunnin tekstipajana pienryhmälle.

Virkistystunti sopii osaksi muuta koulutusohjelmaa, mutta parhaiten se toimii omana tilaisuutenaan.

Pyydä tarjous virkistystunneista

Helpoimmin laadit kattavan tarjouspyynnön verkkolomakkeella.

Voit kuvata koulutustarpeen myös sähköpostissa – toimisto(at)scriptio.fi.

Muut koulutusmuodot

Tulosta Tulosta